Kannialan tilalla lehmät viihtyvät

Yli-Iin Tannilan kylässä olevalla Kannialan tilalla on pitkät perinteet maidon tuottamisessa. Eläinten hyvä terveys ja pitkäikäisyys ovat olleet arvossa, sillä tilalla on peräti 22 satatonnaria ja kolme 150 tonnaria, mikä on Suomen toiseksi paras määrä. Ennen navettalaajennusta lehmien keskipoikimakerta on ollut peräti neljässä, mikä osoittaa tinkimätöntä työtä karjan hyvinvoinnin eteen.

Navetta on 40 metriä leveä ja 60 metriä pitkä. Harjakorkeus on 11 metriä. Termaterin katto ja Demecan valoharja kruunaavat kokonaisuuden.

Iso harppaus

Vajaa pari vuotta sitten tilalla otettiin iso harppaus eteenpäin, kun lehmämäärä tuplattiin reilusta 50:stä peräti 120:een lypsävään. Karjamäärän lisäys vaati mittavan navettainvestoinnin. Suunnitelmia oli pyöritelty jo vuosia. Lopulta Maija ja Ari Kanniala päätyivät kahden robotin navettaan, joka tosin vaati ennen luvan myöntämistä peltoalan lisäämistä.

Navetan suunnittelussa painavan sanansa sanoi Aki Kanniala, joka on tilan tuleva isäntä. Vaikka tilalla oli hyviä kokemuksia aiemmista omatoimisista rakennushankkeista, uusi navetta päätettiin rakennuttaa ammattilaisilla. Isojen betonielementtien ja massiivisten kattopalkkien asennus ei kotikonstein onnistuisi.

Rehusiilot ovat 12 x 51 x 3,5 metriä ja ne teki toinen urakoitsija. Pyöröpaalit ovat appeen teossa täydennys- ja erikoisrehuna.

Vanhaa hyödyntäen

Suunnitelmissa oli alkuvaiheessa nelirivinen navetta, jossa toinen sivu olisi nuorkarjalle. Koska tilalla oli vanhoja, mutta käyttökelpoisia rakennuksia, rakentamisessa päädyttiin pelkän lypsykarjanavetan tekoon. Eläimiä on luonnollisesti siirreltävä rakennuksesta toiseen ja se teettää lisätyötä. Mutta yrittämisessähän on aina tehtävä kompromisseja.

Ruokintapöydät Kannialat halusivat navetan kummallekin seinustalle. Näin ikkuna-aukoista sisään mahdollisesti tuleva vesisade ei haittaa. Seinustalla on lisäksi viileämpää ja navetan keskellä lehmillä lämpimämpää.

Valoisassa ja eläintenkin kannalta erittäin viihtyisässä navetassa karjan energiakorjattu maitotuotos nousi 12.600 kiloon, Ari Kanniala kertoo tyytyväisenä.

Navetan ulkonäkö on tärkeä ja siksi mahdollisimman monet toiminnot haluttiin pitää seinien sisällä.Visiirit eivät käyneet edes mielessä lumiongelmien takia. Myös porot saattaisivat herkemmin hakeutua pihapiiriin pahantekoon, jos navetan ulkopuolella olisi rehun rippeitä.

Täydellinen tarjous

Tarjouksia Kannialan tuvan pöydällä oli useammalta rakennusliikkeeltä, mutta VANA tuntui olevan ainut, joka oli rehellisesti kiinnostunut talvikohteesta. Niinpä päätös VANAn suuntaan alkoi olla sinettiä vaille valmis.

Keväällä 2019 valmistunut navetta on osoittautunut niin toiminnallisuutensa kuin ulkonäkönsäkin perusteella oikeaan osuneeksi vallinnaksi.

Kannialat saivat onneksi seurata, kun VANAn rakennusammattilaisten porukka vuonna 2014 rakensi navettaa naapurikylään. Työ sujui sen verran sutjakasti ja aikataulussaan, että VANA oli vahvoilla oman navetan tarjouskilpailussa.

– Vanan eduksi on laskettava sekin, että heillä oli kattavin ja selkeästi koottu paketti tarjolla. Kun hanke etenee mahdollisimman vähien toimijoiden kanssa, sujuvuus on taatumpaa ja virheiden mahdollisuus vähenee, Maija ja Ari Kanniala perustelevat valintaansa.

Huhtikuun 11. päivä vuonna 2019 lehmät saatiin sisään uuteen navettaan eli parahiksi ennen kevättöitä.

Yhteispelillä loppuun asti

Monestihan rakennussuunnittelun loppuvaiheen viilauksissa ja rakentamisaikaisissa pienissä muutoksissa on enemmänkin kyse makuasioista kuin itse toiminnallisuudesta. Kaikki ammattilaisten tekemät suunnitelmat ovat varmasti toimivia niin eläinten kuin hoitajienkin kannalta.

– Kun kaikki oli kunnossa, haimme Korolaisen Riston piirustusten perusteella ympäristölupaa ja rakennuslupaa. Kun nämä luvat heltisivät, viilailimme VANAn ammattilaisten kanssa piirustuksia, jotta navetta olisi mahdollisimman paljon meidän tarpeidemme mukainen, Maija ja Ari kertovat.

Navetan pohjatyötkin teki paikallinen maansiirtourakoitsija, joten navettahanke oli täydellinen avaimet käteen toimitus, Maija ja Ari Kanniala toteavat tyytyväisinä.

Hankkeen sujuva eteneminen oli osin leudon talven ansiota. Mitään isompia pakkasen tai lumen takia tehtäviä lisätöitä ei ilmaantunut. Ennen vuodenvaihdetta elementit olivat pystyssä, katto päällä ja ikkuna-aukot tukossa. Parin viikon ajan joulun tienoilla rakennuksella pidettiin lämpöä päällä. Heti alkuvuodesta VANAn miehet pääsivät tekemään sisävaluja navettaan.

Kannialan tilan uudessa lypsykarjanavetassa on 150 makuupartta, mutta ehkä 120 lypsyssä olevaa lehmää on Maijan ja Arin mukaan ihannemäärä. Rakentamisen aikana pidettiin luonnollisesti pieniä palavereita silloin tällöin.

– Me perustelimme mielipiteitämme ja pääsimme VANAn suunnittelijoiden ja rakentajien kanssa aina sujuvaan neuvotteluyhteyteen ja ennen kaikkea erinomaiseen lopputulokseen, Kannialat kehuvat.

Kannialan neljä navettaa muodostavat toimivan kokonaisuuden.